Lainaa, luottoa, massia, vippiä... Lainalla ja luotolla on monta eri sanaa, mikä kertoo tietysti siitä että ne on tärkeitä asioita nykyään.
Siinä missä ennen säästettiin sukanvarteen hankintoja varten nyt otetaan heti laina, että saadaan asia jota halutaan.
Tosin eipä ole pidemmän päälle sukanvarteenkaan säästämisessä järkeä. Siitä todistaa jo se, miten kävi Koskelan Jussille kun hän säästi. Kun talous äkkiä romahti, ei ollut sukanvarren setelinipulla paljon enää arvoa... Joten rajansa kullakin!
Otettiin ennenkin lainaa oikein isoihin hankitoihin, kuten pelto- ja tilakauppoihin ja talonrakentamiseen. Koskelan Akseli muun muassa otti lainan Hypoteekkiyhdistykseltä lunastaessaan tilan itselleen. Nykymittapuussa Akseli maksoi lainan takaisin melko pian, muistelisin että noin kymmenessä vuodessa laina oli suoritettu vaikka siinä välissä oli hankalat ajat vankileirilläkin...
Nykypäivänä ei oikeastaan voi edes puhua laina-ajasta, koska olemme koko ajan lainaa johonkin. Meillä useimmilla on asuntolainaa. Sen lisäksi kulutusluottoa tai muuta lainaa autosta, mökistä, moottoripyörästä, asuntovaunusta tai jostain muusta hyödykkeestä. Nämä lainat ainakin ovat hyvin tavallisia. Kun edellinen laina tai kulutusluotto loppuu, alkaa tuntua, että nyt voi hyvin ostaa jotain isompaa ja laittaa tämän ylimääräisen rahan taas uuteen luottoon. Tällaisia me olemme. Toisaalta sen ylimääräisen rahan vois laittaa säästötilille ja ostaa sitten niillä säästetyillä rahoilla sen pihasaunan tai kakkosauton tai vaikka käydä vähän pidemmällä etelänmatkalla, tällöin ei tarttisi maksaa lainankorkoja.
Me olemme niin heikkoja tuon kulutuksen kanssa. Joka paikasta tyrkytetään kaikkea ihanaa hankittavaa meille. Pelkkä arki ei enää riitä, yksinkertaiseen elämään täytyy saada tavaroilla ja palveluilla kaikenlaista ekstraa, joilla kuvittelemme saavamme elämämme täydellisemmäksi. Totuus kuitenkin on, että mikään tavaramäärä ympärillämme ei tuo meille onnea ja tyytyväisyyttä. Onni ja tyytyväisyys lähtee meistä itsestämme, loppujen lopuksi siitä, että olemme itseemme tyytyväisiä. Jos olemmekin tyytymättömiä itseemme ja paikkaamme tätä ja onnetonta elämäämme tavaroilla, on se loputon suo ja loppujen lopuksi ne tavarat tekevät vielä tyytymättömämmäksi kun huomaamme, ettei niiden hankkiminen mitään auta....
Sellaista on maailman meno. Aika surkeaa loppujen lopuksi. Tulee mieleen, että olivatko ihmiset aiemmin, ennen tätä kulutushysteriaa, lopuksi tyytyväisempiä ja onnellisempia? Vaikka arkisissa puitteissa olikin niin paljon parannettaa ja moni asia tosikin huonosti? Vai onko ihmisen pahoinvointi jotenkin vakio? Jos aiemmin oltiin nälässä, nyt ollaan yksin ja sosiaalisesti puutteessa ja kulutushysterian orjia.
Siinä missä ennen säästettiin sukanvarteen hankintoja varten nyt otetaan heti laina, että saadaan asia jota halutaan.
Tosin eipä ole pidemmän päälle sukanvarteenkaan säästämisessä järkeä. Siitä todistaa jo se, miten kävi Koskelan Jussille kun hän säästi. Kun talous äkkiä romahti, ei ollut sukanvarren setelinipulla paljon enää arvoa... Joten rajansa kullakin!
Otettiin ennenkin lainaa oikein isoihin hankitoihin, kuten pelto- ja tilakauppoihin ja talonrakentamiseen. Koskelan Akseli muun muassa otti lainan Hypoteekkiyhdistykseltä lunastaessaan tilan itselleen. Nykymittapuussa Akseli maksoi lainan takaisin melko pian, muistelisin että noin kymmenessä vuodessa laina oli suoritettu vaikka siinä välissä oli hankalat ajat vankileirilläkin...
Nykypäivänä ei oikeastaan voi edes puhua laina-ajasta, koska olemme koko ajan lainaa johonkin. Meillä useimmilla on asuntolainaa. Sen lisäksi kulutusluottoa tai muuta lainaa autosta, mökistä, moottoripyörästä, asuntovaunusta tai jostain muusta hyödykkeestä. Nämä lainat ainakin ovat hyvin tavallisia. Kun edellinen laina tai kulutusluotto loppuu, alkaa tuntua, että nyt voi hyvin ostaa jotain isompaa ja laittaa tämän ylimääräisen rahan taas uuteen luottoon. Tällaisia me olemme. Toisaalta sen ylimääräisen rahan vois laittaa säästötilille ja ostaa sitten niillä säästetyillä rahoilla sen pihasaunan tai kakkosauton tai vaikka käydä vähän pidemmällä etelänmatkalla, tällöin ei tarttisi maksaa lainankorkoja.
Me olemme niin heikkoja tuon kulutuksen kanssa. Joka paikasta tyrkytetään kaikkea ihanaa hankittavaa meille. Pelkkä arki ei enää riitä, yksinkertaiseen elämään täytyy saada tavaroilla ja palveluilla kaikenlaista ekstraa, joilla kuvittelemme saavamme elämämme täydellisemmäksi. Totuus kuitenkin on, että mikään tavaramäärä ympärillämme ei tuo meille onnea ja tyytyväisyyttä. Onni ja tyytyväisyys lähtee meistä itsestämme, loppujen lopuksi siitä, että olemme itseemme tyytyväisiä. Jos olemmekin tyytymättömiä itseemme ja paikkaamme tätä ja onnetonta elämäämme tavaroilla, on se loputon suo ja loppujen lopuksi ne tavarat tekevät vielä tyytymättömämmäksi kun huomaamme, ettei niiden hankkiminen mitään auta....
Sellaista on maailman meno. Aika surkeaa loppujen lopuksi. Tulee mieleen, että olivatko ihmiset aiemmin, ennen tätä kulutushysteriaa, lopuksi tyytyväisempiä ja onnellisempia? Vaikka arkisissa puitteissa olikin niin paljon parannettaa ja moni asia tosikin huonosti? Vai onko ihmisen pahoinvointi jotenkin vakio? Jos aiemmin oltiin nälässä, nyt ollaan yksin ja sosiaalisesti puutteessa ja kulutushysterian orjia.